”Minua ei saisi kaupunkiin asumaan”

kone
Jukka Kohvakka yrittää maaseudulla ennakkoluulottomasti.

Haukivuorelainen maatalousyrittäjä Jukka Kohvakka toivoo lisää työpaikkoja maaseudulle. Itse hän on kokenut sekä onnistumisia että epäonnistumisia maatalousyrittäjänä.

Haukivuorelainen Jukka Kohvakka pyrkii luomaan työtä ja työpaikkoja maaseudulle. Hänellä on kaksi yritystä itsellään, Kohvakan Koneasema ja Harjun Maatalous Oy, jonka hän omistaa yhdessä Kalle Mattilan kanssa. Yritykset työllistävät tällä hetkellä yrittäjien lisäksi kahdeksan työntekijää kokoaikaisesti ja kaksi työntekijää osa-aikaisesti.
– Lähivuosina on tarkoitus työllistää kaksi tai kolme työntekijää lisää, Kohvakka paljastaa.
Harjun Maatalous tuottaa lihakarjaa ja tilalla on jatkuvasti noin tuhat nautaeläintä. Koneasema tarjoaa maatalouskoneurakointia. Kohvakan mukaan suurin osa tehtävistä ajoittuu kesäaikaan, jolloin rehua korjataan ajosilppurilla.
– Keväällä kylvetään viljaa ja syksyllä puidaan. Lisäksi levitämme lietettä pelloille noin 15-25 tuhatta kuutioita vuosittain, hän lisää.
Kohvakan uusin investointi on Ursuksentieltä viime kesänä ostettu halli, jossa huolletaan kaikkia Hankkija Oy:n edustamia maatalouskoneita.
– Aloitimme sopimushuollot heinäkuussa ja tällä hetkellä ne kattavat yhden miehen työt, Kohvakka kertoo.

Kohvakka on toiminut yrittäjänä vuodesta 1997 lähtien. Uransa aikana hän on kokenut sekä onnistumisia että epäonnistumisia. Aloittaessaan yrittäjyyden Kohvakka teki metsäkoneurakoitsijan töitä, mutta lopetti ne toiminnan kannattamattomuuden vuoksi.
– Silloin eivät rahat riittäneet, vaikka kuinka teki töitä, mies muistelee.
Ensimmäisen yritystoiminnan kariuduttua Kohvakka osti kotitilansa vuonna 2003 ja aloitti yrittäjänä maatalouskoneurakoinnin, joka laajeni työllistämään myös työntekijöitä. Kohvakan koneaseman hän perusti vuonna 2010 ja Harjun maatalouden vuonna 2012.
– Isäni ja pappani olivat maatalousyrittäjiä ja mummoni piti kauppaa sekä pesulaa kylällä. Yrittämistä on siis ollut myös suvussani jonkin verran, Kohvakka sanoo.
Uudet aluevaltaukset Kohvakka tekee yleensä intuitioonsa luottaen. Esimerkiksi Ursuksentien toimitilat hän osti sen vuoksi, että se tuntui oikealta. Lisäksi hän arveli, että palveluille voisi olla kysyntää.
– Ajattelin, että Hankkijan huoltoverkostossa oli aukko tällä kohtaa ja halusin täyttää sen.

Vaikka Kohvakka on rakentanut rohkeasti kannattavaa yritystoimintaa, on hän pettynyt siihen, miten haastavaa maatalous nykypäivänä on.
– Maataloutta ajetaan järjestelmällisesti syviin vesiin. Jos päättäjät eivät ymmärrä asiaa ajoissa, tullaan Suomessa näkemään vielä nälkää, Kohvakka sanoo tosissaan.
Kohvakan mukaan maatalouden pelastaisi se, jos tuottajat saisivat asiallisemman korvauksen tuotteistaan, eikä kaikki voitto jäisi jälleenmyyjille.
– Alkutuottajat joutuvat miettimään, millä saavat laskut maksettua ja samalla kaupat ryöstävät älyttömiä summia, Kohvakka toteaa.
Haukivuorelle hän toivoisi sellaista yritystä, joka voisi työllistää noin 500 paikkakuntalaista.
– Jos sellainen tuotantosuunta löytyisi, Haukivuori olisi pelastettu. Itse en sellaista ole kuitenkaan vielä keksinyt.
Maaseudulta Kohvakka ei harkitse koskaan muuttavansa, ainakaan kokonaan.
– Minua ei saisi kaupunkiin asumaan. Nautin maaseudun rauhasta. Jos täällä säilyy nykyisen tasoiset palvelut, ne ovat riittävät.

NINA LAHTINEN

23.11.2022